Ripsotetut lentsikat Oy:n lentokone laskeutui Kollipalon lentokentälle. Lalli Kuikkunen ja kurisevat mallit astuivat ulos. Lalli oli kuihtunut matkalla ja alkoikin syödä Kettulan Vicksiä. Kyllikki oli ollut parvilla odottamassa ja tuli nyt katsomaan kutistunutta Lallia. Kollipalon Sanomien juttuvinkkari Erno Poukko tuli kuppaamaan Lallilta tietoja. Samalla hän jututti Villeä.
Vihdoin päästiin eteenpäin. Kuivattu Lalli tassutteli tulliin kurisevien mallien kanssa rekatonta lavaa pitkin. Matkalla vastaan tuli luvaton Reiska, jolla oli rutiseva linkkari. Tämä nilkutti mutisten.
Tullipäällikön naama näytti hassulta. Se sai kehdottomat mallit nuorenemaan suhteettomasti. Kuiskuttava tullimies aloitti kurisevat tullitoimenpiteensä huomatessaan tämän. Tulliin tuli kuitenkin kukko ja tulli alkoi kuhista. Tuolikin alkoi suhista juuri, kun Karttulan Pekka, tuo tunnettu rapukolojen ruksuttaja, oli laittamassa sukkia tuolille. Yhtäkkiä kossututka huomasi tuhisevaa kossua Hirvisen tontilla. Kara-Pekka, myös possutullarina toimiva kumma tullimies, lähti katsomaan, oliko tontilla lupa hipsutella viinaspäissään.
Niin Lalli pääsi jatkamaan matkaansa kohti Pirkkilän Ellun kotia, jossa oli meneillään juhlat. Parkkipaikalla hän huomasi tuulilasissaan murisevan pilkun. Keikutettu Lalli ei siitä välittänyt, vaan lähti huolettomasti suristelemaan kohti Ellun kuvailemaa tallia, josta löytäisi helposti perille seuraamalla korvatonta kania. "Jos et löydä, kysy siltä kipeältä ukkelilta, joka kuppaa tallilla. "
Matkalla Lalli poikkesi kunnostetun Allin luona. Alli kyhäili parhaillaan kukka-asetelmia. Lalli päättikin ryhtyä ostamaan kukkia. Hän ei kuitenkaan saanut selvää kukkien kadotetuista latinankielisistä nimistä. Alli ryhtyi tulkkaamaan muristen. Allin kunto loppui kuitenkin lyhyeen, joten Lalli osti kaivatun kukan.
Kukitettu Lalli saapui Ellun pitsitylle talolle. Pihalla oli kapeaa rakkaa. Ellun talossa oli paljon natisevia loisia. Juhlissa tarjoiltiin Villen pottua sekä kuhisevaa silliä. Ruuan jälkeen Ellu, pikkanen kamppaajamme, piti lyhyen puheen, joka loppui seuraavasti: "Musiikin ystävät, kuunnelkaa musikaaleja. Telkkua muille. "
Kohta pihalla pidettiin pieni urheilukilpailu. Lalli oli kepinheitossa ylivoimainen, mutta jääkiekkoa hän ei osannut. Pekka oli kaukalossa aivan omiaan. Kiekkoilusta Lalli sai vain tällin. Se olikin kuriseva tälli. Tikkakilpailussa hän karisti vastustajansa kauas taaksensa. Jousiammunta ei sujunut nuolen ympärille ilmestyneen sukan takia.
Kilpailujen jälkeen Lalli sai kuulla, että hänen ukkinsa oli kipeä. Rakin kerrottiin olevan myös kipeä. Lalli ei ehtinyt ajatella asiaa, vaan riensi sisälle hääräämään Pistos-Ellun kanssa. Hän käytti piristeitä puuhaillessaan Ellun kanssa, ettei saisi kuskattua pappaa kotiin vaimon luo. Ellun piristeet aiheuttivat loivaa kutinaa.
Huumorin kukkia (Kielletty alle 18V)
Valvoja: automies560
"Kolme autoharrastajaa oli tienvarressa etsimässä pudonneita pölykapseleita ja yllättäen he löysivätkin alastoman nuoren naisen kuolleena pusikosta.
Nissanmies otti hatun päästään ja asetti sen varovasti peittämään "kropan" vasenta rintaa.
Ladamies otti piponsa, ravisteli pahimmat moskat pois ja asetti sen peittämään oikean rinnan.
Bemaripoika puolestaan muiden esimerkin velvoittamana heitti BMW-lippiksensä peittämään neidon jalkoväliä vaikka mieli tekikin katsoa, kun ei ollut ennen sellaista päässyt näkemään.
Pitkän odottelun jälkeen poliisi saapui paikalle ja näki BMW-lippiksen peittämässä strategista aluetta.
Poliisi kävi kurkistamassa lippiksen alle ja nousi epäuskoisen näköisenä seisomaan.
Sitten hän pudisteli päätään ja kurkkasi uudelleen lippiksen alle.
Sama toistui vielä muutamia kertoja, kunnes autoharrastajat kysyivät, että oliko jokin vialla, kun piti usea kertaan lippiksen alle katsoa.
"Ei tässä mitään sellaista ole" virkkoi kokenut poliisi "en vain ole ennen nähnyt BMW-lippiksen alla muita kuin mulkkuja."

DB-990 jd-6200 jd-6410 jd-6430 tc-54 Suburban
-
Joonas Potkonen
- Ylläpitäjä
- Viestit: 7384
- Liittynyt: 25 Maalis 2007, 01:40
- Konekalustoani: N 3DL '59, N 460 KKK '64, V 500 '69, L 245 '73 L 270 Vammas Kersantti '75, L 262QMS '79 L 2100 '79, L 472SQMS '80, V N103 HT5, Valtra N141
- NLCF r.y jäsen Nro: 001
- Paikkakunta: Ilomantsi
- Viesti:
Maatilallinen Ilomantsin Kuuksenvaarasta.
- jamppi
- Vuoden Nuffisti 2006
- Viestit: 5158
- Liittynyt: 25 Maalis 2007, 16:18
- Konekalustoani: Muutama rakkori ja muita sekalaisia päristimiä
- NLCF r.y jäsen Nro: 002
- Paikkakunta: Heinola
Autot ovat perseestä...
Nythän on niin, että saksalaiset autot ovat perseestä. Täytyy olla vähintään natsi, että ajaa hiler-jugend mallisella mersedeksellä. Saksalaisissa autoissa on juutalaisten selkänahasta valmistetut penkit. Kun painat ahterisi penkille, se sanoo: Gutten morgen mein herr. Saksalaisissa autoissa on niin onneton jousitus, että sairaalat käyttävät niitä munuaiskivien murskaukseen. Potilas kyytiin ja korttelin ympäri mukulakivillä. Kyllä munuaiset alkavat toimia, mutta hampaista lähtee paikat. Saksalainen auto toimii kuin kuin kello, paitsi, että vedettäessä kello lähtee käyntiin ja saksalainen auto ei käynnisty työntämälläkään.
Japanilaiset autot ovat perseestä. Ostaisitko sinä pokemonin näköisen auton? Miten kansa joka rankentaa talonsa paperista, voi tehdä kestäviä autoja. Kottikärrylläkin on parempi ajettavuus kuin näillä japanilaisilla tuulipusseilla. Japanilaisilla on pitkät perinteet leijojen lennätyksessä ja paperin taittelussa. Nyt he käyttävät tätä osaamista autojen suunnittelussa. Kun japanilaiseen autoon on tungettu koko perhe, niin kenelläkään ei ole varaa pieraista, etteivät ovet lennähtäisi auki. Täyteen lastattu japanilaisauto on viihtuisä kuin käynnyt piimäpurkki. Avatessa sisältö pursuaa karkuun ja alkaa kauhea vaahtoaminen. Miksi asentaa auto täyteen turvatyynyjä, jos ne eivät mahdu täyttymään ilman, että kaikki autossa olijat puristuvat hengiltä. Kesäisin näkee rantaleijonia, joilla on punoittava toyota-logo painuneena vatsanahkaan, alla lukee airbag. On taas istuttu koko kesä corollassa.
Ranskalaiset autot ovat perseestä. Eikös sieltä ranskasta tule vain patonkia, viiniä ja homejuustoa. Tarina: Ranskalainen paimenpoika ajoi autonsa vuorille. Paimen läksi tyttöjen perään ja unohti autonsa pariksi viikoksi ulkosalle. Tullessan takaisin paimen huomasi autonsa olevan homeen peitossa. Katseltuaan aikansa autoaan, paimen totesi sen erinomaiseksi, ja siitä lähtien ranskalaiset autot ovat aina olleet homeessa. Onko kaikkien ranskalaisten autojen mallina toiminut vanha lenkkitossu? Osta hyvä huoltospimus, saat auton kaupanpäälle. Leijonan sukua, mutta naukuu kuin kissa. Pösö mainosti testimenestystään lauseella "Parasta kyytiä", vaikka koko testin tarkoitus oli vain "Edistää myyntiä".
Italialaiset autot ovat perseestä. Ostaako niitä kukaan? Italian autot ovat yhtä haluttuja, kuin heidän sotilaansa toisessa maailmansodassa. Mitä tuollaisella pizza-uunilla tekee suomen pakkasissa, ei mitään. Kun italialaisessa autossa paiskaa oven kiinni, niin taatusti toiselta puolelta hajoaa jotain, tai ainakin maalit irtoaa. Kaikki auton vivut ja kytkimet ovat vahvuudeltaan suolatikun luokkaa. Auto kestää kuin perunalastu muurarin kourassa. Auton markkinointikin on todella epätoivoista: Osta Fiat Marea, saat omakotitalon kaupan päälle.
Ruotsalaiset auto ovat perseestä. Miksi kukaaan haluaa omistaa muuttolaatikon näköisen auton? Ruotsalaiset autot on niin onnettomia, että mustalaisillakin on varaa ajaa nillä. Jopa 4-vuotiaat osaavat pirtää volvoja ja saabeja, on ne sellaisia muotoilun kukkasia. Miksi kukaan haluaisi käännellä ruotsalaista autoa, kun puimurikin kääntyy näppärämmin. Maanteiden resiina joka syö bensaa, siihen malliin, että kun vähän polkasee, niin jo on pyörre bensatankissa. Volvo on yhtä urheilullinen ja virtaviivainen kuin ruotsinlautta. Volvo on ainoa auto jonka näköismallin voit rakentaa kolmella lego-palikalla.
Itäautot, jesus, ne vasta on perseestä. Vain idässä enää valmistetaan henkilöautoja joissa on yli metrin pituinen vaihdekeppi. Verhoilun pettäessä, alkaa heinää tunkea perseeseen. Itäauton jousitus pitää huolen siitä, että keskustelu ajon aikana muuttuu änkytykseksi. Venäjällä ladoissa kasvatetaan tomaatteja, meillä niissä kasvaa kusipäitä. Idässä valmistetaan maailman parhaat mäkiautot. Auto voi käynnistyä parilla ryypyllä, kuski ei pullollisellakaan.
Amerikkalaiset autot vasta on perseestä. Maailman ensimmäiset autot, jotka kestivät isältä pojalle tehtiin amerikassa. Tämä siksi, että isän elämänkaari jäi yleensä lyhyeksi, koska kolarissa rautakangesta tehty ohjauspyörän akseli lävisti rintakehän kuin intiaanien keihäs ikään. Poika korjasi ratin, kiillotti puskurin ja taas mailit maistuivat. Jousitus näissä teiden valtamerilaivoissa on omaa luokkaansa. Matkustusmukavuus on samaa luokkaa kuin soutuveneellä hirmumyrskyssä. Amerikkalaiset autot on siitä ainutlaatuisia, että missään muussa maassa valmistetuissa autoissa kolareissa räjähtelevät polttoainetankit ei kuulu auton ominaisuuksiin. Amerikkalaisten autonvalmistajien arvoista kertoo myös sekin, että auto joka kiihtyy 0-100km/h 6 sekunnissa, vaatii pysähtyäkseen satasesta nollaan noin kaksi vuotta. Suuressa maassa on kaikki muukin suurta kuin pelkästään autot, myös moottorit, teho ja polttoaineen kulutus kuuluu ehdottomasti suuren maan tunnusmerkkeihin. Suurta tehoa vaaditaan, että auto saadaan ympäri lentokenttää pienemmällä alueella, amerikkalaisille autoille kun on ominaista ettei niiden etupyörät käänny juuri yhtään. Vaatii paksua lompakkoa, jotta amerikanrautaa voi suomessa ulkoiluttaa kesän harvoina aurinkoisina päivinä. Talvella matkanteko maistuu kyllä vaikka vanhalla kiinanpommillakin, amerikanautoharrastajat kun ei ole niin turhan tarkkoja siitä millä ruhoansa kuljettaa paikasta A paikkaan B. Tämän kertoo jo sekin, että yleensäkin on kulkupeliksi valittu amerikkalainen.

Mukana kuin peräpukama!
- automies560
- Mr. Lordi Nuffield
- Viestit: 1573
- Liittynyt: 23 Marras 2007, 21:22
- Paikkakunta: Keski-Suomi
Avioon menossa oleva nuorukainen oli käymässä isoisänsä luona ja kysyi häneltä seksistä. - Aluksi sitä haluaa joka päivä, ehkä useitakin kertoja päivässä, vaari valisti pojanpoikaansa. Ajan myötä tilanne tasoittuu ja kertakin viikossa riittää. Sitten, kun aikaa kuluu, kerta kuukaudessakin tuntuu riittävältä... Ja vanhuksena se tulee mieleen enää ehkä vain hääpäivän vuosipäivänä. - Kuinkas mummu ja sinä nykyään..? poika tiedusteli. - Nooh, me harrastamme enää suuseksiä, vaari sanoi. - Vai niin? nuori mies ilahtui. Suuseksi sentään sujuu! - Juu, vaari sanoi. Menemme illalla molemmat omiin sänkyihimme. Ensin mummu huutaa minulle "haista vittu!" ja minä vastaan "ime munaa!".
"Kun taitamaton laittaa haluttoman tekemään tarpeetonta, tuntuu vähän siltä, että turha työ menee hukkaan.."
-
Joonas Potkonen
- Ylläpitäjä
- Viestit: 7384
- Liittynyt: 25 Maalis 2007, 01:40
- Konekalustoani: N 3DL '59, N 460 KKK '64, V 500 '69, L 245 '73 L 270 Vammas Kersantti '75, L 262QMS '79 L 2100 '79, L 472SQMS '80, V N103 HT5, Valtra N141
- NLCF r.y jäsen Nro: 001
- Paikkakunta: Ilomantsi
- Viesti:
http://www.youtube.com/watch?v=jmZR-JNoHeI
http://www.youtube.com/watch?v=udYqRR0e ... re=related
Jo on teinillä puhetapa, ja aika raiskausta tuo nuhvin käyttö
http://www.youtube.com/watch?v=udYqRR0e ... re=related
Jo on teinillä puhetapa, ja aika raiskausta tuo nuhvin käyttö
Maatilallinen Ilomantsin Kuuksenvaarasta.
- jamppi
- Vuoden Nuffisti 2006
- Viestit: 5158
- Liittynyt: 25 Maalis 2007, 16:18
- Konekalustoani: Muutama rakkori ja muita sekalaisia päristimiä
- NLCF r.y jäsen Nro: 002
- Paikkakunta: Heinola
Laske F-kirjaimet...
FINISHED FILES ARE THE RE-
SULT OF YEARS OF SCIENTIF-
IC STUDY COMBINED WITH THE
EXPERIENCE OF YEARS.
Montako löysit

Nurmoolaasen Pertin mennessä nukkumaan toissailtana, hänen vaimonsa kertoi jättäneensä valot päälle autotalliin.
Pertti lähti takaovelle sammuttaakseen valot, mutta näkikin autotallissa varkaita kähveltämässä arvokasta kesärengassarjaa .
Pertti soitti poliisille, joka kysyi, onko joku murtautunut myös asuntoon.
Pertti sanoi, ettei ollut.
Poliisi sanoi sitten, että kaikki poliisiautot olivat varattuja ja neuvoi lukitsemaan asunnon ovet.
He lähettäisivät auton heti, kun jokin niistä vapautuu.
Pertti sanoi selvä, sulki puhelimen ja laski kolmeenkymmeneen.
Sitten hän soitti uudestaan poliisille: "Terve, soitin äskettään, koska meillon väkiä rosvoamas autotallista renkahia.
Ei tarvitte tulla enää. Mä ammuun ne". Sitten Pertti laski luurin paikoilleen.
Muutamassa minuutissa tuli kuusi poliisiautoa, erikoisjoukkojen Musta-Maija, helikopteri, paloauto ja kaksi ambulanssia.
Poliisit vangitsivat varkaat paikan päällä.
Sitten yksi poliiseista sanoi Pertille: "Mun miälestä sää sanoot, notta olit ampunu rosvot".
Pertti vastasi: "Mun miälestä sää sanoot, jottei teillä ollu vapahia autoja".
Pertti lähti takaovelle sammuttaakseen valot, mutta näkikin autotallissa varkaita kähveltämässä arvokasta kesärengassarjaa .
Pertti soitti poliisille, joka kysyi, onko joku murtautunut myös asuntoon.
Pertti sanoi, ettei ollut.
Poliisi sanoi sitten, että kaikki poliisiautot olivat varattuja ja neuvoi lukitsemaan asunnon ovet.
He lähettäisivät auton heti, kun jokin niistä vapautuu.
Pertti sanoi selvä, sulki puhelimen ja laski kolmeenkymmeneen.
Sitten hän soitti uudestaan poliisille: "Terve, soitin äskettään, koska meillon väkiä rosvoamas autotallista renkahia.
Ei tarvitte tulla enää. Mä ammuun ne". Sitten Pertti laski luurin paikoilleen.
Muutamassa minuutissa tuli kuusi poliisiautoa, erikoisjoukkojen Musta-Maija, helikopteri, paloauto ja kaksi ambulanssia.
Poliisit vangitsivat varkaat paikan päällä.
Sitten yksi poliiseista sanoi Pertille: "Mun miälestä sää sanoot, notta olit ampunu rosvot".
Pertti vastasi: "Mun miälestä sää sanoot, jottei teillä ollu vapahia autoja".
Mukana kuin peräpukama!
- automies560
- Mr. Lordi Nuffield
- Viestit: 1573
- Liittynyt: 23 Marras 2007, 21:22
- Paikkakunta: Keski-Suomi
Tässä pieni vinkki, jos ei työt maistu...
Rytkönen oli timpurina raksalla, ja Rytköstä alkoi ottaa aivoon
työnteko suunnattomasti. Kaveri mietti, miten pääsis sairaslomalle,
kunnes välähti.
Rytkönen rupesi roikkumaan rakennustelineestä pää alaspäin ja alkoi
hokea:
"Olen lamppu, olen lamppu ..."
Noh, mestari katseli Rytköstä aikansa ja meni viimein sanomaan:
"Eiköhän se Rytkösen päivä ole täynnä. Mee kotiis ja pidä loppuviikko
vapaata."
Siitä paikasta Rytkönen lähti lompsimaan kotiin päin.
Apumies hoksasi tämän ja lähti lompsimaan Rytkösen perään.
Mestari huusi apumiehelle:
"Mihis sinä olet menossa?"
Johon apumies: "No kuka helvetti täällä pimeessä näkee töitä tehdä...!
Rytkönen oli timpurina raksalla, ja Rytköstä alkoi ottaa aivoon
työnteko suunnattomasti. Kaveri mietti, miten pääsis sairaslomalle,
kunnes välähti.
Rytkönen rupesi roikkumaan rakennustelineestä pää alaspäin ja alkoi
hokea:
"Olen lamppu, olen lamppu ..."
Noh, mestari katseli Rytköstä aikansa ja meni viimein sanomaan:
"Eiköhän se Rytkösen päivä ole täynnä. Mee kotiis ja pidä loppuviikko
vapaata."
Siitä paikasta Rytkönen lähti lompsimaan kotiin päin.
Apumies hoksasi tämän ja lähti lompsimaan Rytkösen perään.
Mestari huusi apumiehelle:
"Mihis sinä olet menossa?"
Johon apumies: "No kuka helvetti täällä pimeessä näkee töitä tehdä...!
"Kun taitamaton laittaa haluttoman tekemään tarpeetonta, tuntuu vähän siltä, että turha työ menee hukkaan.."
- jamppi
- Vuoden Nuffisti 2006
- Viestit: 5158
- Liittynyt: 25 Maalis 2007, 16:18
- Konekalustoani: Muutama rakkori ja muita sekalaisia päristimiä
- NLCF r.y jäsen Nro: 002
- Paikkakunta: Heinola
Kaksi määritystä sanalle "TIUKKA"
- Liitteet
-
- ATT00103.jpg (35.99 KiB) Katsottu 6577 kertaa
-
- ATT00100.jpg (70.56 KiB) Katsottu 6577 kertaa
Mukana kuin peräpukama!
-
jusape
- Vuoden Nuffisti 2013
- Viestit: 8943
- Liittynyt: 22 Huhti 2011, 20:24
- NLCF r.y jäsen Nro: 351
- Paikkakunta: Yläne
A-C TL20D -60,Detroit Diesel 6-71-65 ,460+KKK-62, 460T-64,DL3-61,proj DM4-54 ,sekasikiö-61,Ley-384 kartano-72, omavalm sarvitratori-5?,Lawn Boy LT-12 -90, Scoopmobilet, model HP -53, H -5? HPD -70 ,Gutbrod 5hp -61,BroomWade WR250-68
jamppi kirjoitti:Kaksi määritystä sanalle "TIUKKA"
majuri vm.1956, sillä mennään vaikka kuuhun
http://kuvablogi.com/blog/13067/
http://kuvablogi.com/blog/13067/
Tämä tonttu kommentoi joku aika omaa youtupe-pätkääni ja ajattelin vilkaista sitten näitä sen videoita. Loksahti kyllä suu pahemman kerran auki..Nuffieldmaster kirjoitti:http://www.youtube.com/watch?v=jmZR-JNoHeI
http://www.youtube.com/watch?v=udYqRR0e ... re=related
Jo on teinillä puhetapa, ja aika raiskausta tuo nuhvin käyttö
majuri vm.1956, sillä mennään vaikka kuuhun
http://kuvablogi.com/blog/13067/
http://kuvablogi.com/blog/13067/
- jamppi
- Vuoden Nuffisti 2006
- Viestit: 5158
- Liittynyt: 25 Maalis 2007, 16:18
- Konekalustoani: Muutama rakkori ja muita sekalaisia päristimiä
- NLCF r.y jäsen Nro: 002
- Paikkakunta: Heinola
Nuffieldmaster kirjoitti:http://www.youtube.com/watch?v=jmZR-JNoHeI
http://www.youtube.com/watch?v=udYqRR0e ... re=related
Jo on teinillä puhetapa, ja aika raiskausta tuo nuhvin käyttö
Ai, eikös tuo ollukkaan masteri itte
Mukana kuin peräpukama!