Hallituksen sisällä tapahtuvat keskustelut ei missään tapauksessa kuulu julkiselle foorumille, eikä niitä tässäkään topikissa kukaan ole ottanutkaan käsittelyyn, enkä ole kuullut että olis minkäänlaista kissanhännän vetoa puoleen tai toiseen.
Itsellä myö mielestäni hyvät suhteet nykyhallitukseen, puheenjohtajan kanssa keskustellaan asialinjalla.
Ei tarvitse pyydellä anteeksi, mutta esim. Oulaisten tapahtuman yhteyteen on tullut näitä pörrääjiä teltan ympäristöön runsaasti lisää, viime kesänäkin lähes 20:ntä nuhvia esillä, vuosi vuodelta näyttä määrä lisäntyvän, mikä on mielestäni hyvä kehitys suunta.""Kesällä nuffiteltan ohi kulkiessa samat naamat siellä pörrää kuiteskin."""
Anteeksi,ilmaisin asian huonosti,mutta tarkoitin tällä teltan luona pörräämisellä että aikas tuttuja,ainakin naamaltaan,taitaa tämä aktiivi porukka keskenään olla.Taidan itsekin tunnistaa ainakin puolet.
Muuten allekirjoitan ylläolevat kirjoitukset täysin.Foorumi ja sen keskustelut/kirjoittelut antavat uusille tulijoille sen ensi vaikutelman.Jos ei ole keskustelua,niin eipä kehtaa kirjautua.Kynnykset kirjoittaakin ovat eri ihmisille erilaiset,ei ketään tosiaan väkisin saa mukaan.
Hyvä juttuhan on tässä topikissa se että se herätti keskustelua vaikka moni ei näköjään uskalla/halua taas kommentoida ollenkaan.Sekin kertonee jotain.
Näistä pörrääjistä me aktiivitoimiat teltalla saamme pikkuhiljaa koulutettua jatkajia, "johtajiksi", joiksi meitä myös leikkimielisesti, toivottavasti nimitellään.
Ei tosiaan tässäkään moni uskalla sanaistaan arkkua aukaista, omalta osaltani yritän parhaani mukaa ärsyttää kirjoittelemaan, mutta jos ei niin ei .



