Yleistä keskustelua mistä vain

Keskustelua maan ja taivaan väliltä!

Valvoja: automies560

nuhvi63puoliso
Nelos -nuffisti
Viestit: 23
Liittynyt: 04 Touko 2011, 20:20
Paikkakunta: Ylämaa

13 Heinä 2019, 03:18

Hei vaan kaikille!

En palstalle hirveemmin kirjoittele kun en tähän asti ole kokenut tarvetta. Nuhvit on tullut elämääni puolison kautta ja hän niiden parissa enemmän puuhastelee.
Nyt oli sen kirjoittamisen aika.

En ymmärrä miten on mahdollista että lehdestä on tullut todella ala-arvoinen muutaman kirjoituksen osalta. Tuossa aiemmin puolusteltiin lehtikirjoitusta kerhon asioiden avaamisella jäsenistölle. Jonkun hallituksen jäsenen henkilökohtaiset asiat eivät ole kerhon asioita vaikka hän olisi niistä avoimesti itse foorumilla tai vuosikokouksessa kertonut. Toisen kirjoittamia vanhoja kirjoituksia ei tarvitse, ei ole tarvetta eikä myöskään ole lupa julkaista, lainata tai arvostella saatikka lehteen erikseen mainita. Se ei ole hyvän maun mukaista. Se on miun mielestä sairasta ja oman paremmuuden esiin tuomista.

Meillä kaikilla on vikamme, sairautemme ja syymme toimia tai olla toimimatta. Meillä kaikilla on oikeus yksityisyyteen, meillä kaikilla on oikeus kertoa itsestämme niin paljon kuin haluamme ja missä haluamme, meillä kaikilla on oikeus kieltäytyä hallituspaikasta perustellen tai perustelematta.

Lehteen ei voi kirjoittaa suoraan sitä mitä siellä kirjoittajan pienessä päässä liikkuu tai mitä jutun kirjoittaja on kuullut, lukenut tai olettanut. Vuosikokouksesta olisi saanut asiallisen ilman kuvailua "kyräilevästä" tunnelmasta, edellisen hallituksen eron liiallista esiin tuomista henkilökemioiden pelaamattomuuden vuoksi sekä jäsenten halusta erota terveyssyihin vedoten. Varsinkin kun diagnoosi oli erikseen nostettu jalustalle.

Tämmöiset asiat ei mielestäni kuulu edes AIKUISTEN harrastekerhoon. Olen oppinut itse kantapään kautta että kirjoitan vain sellaista asiaa mille voin antaa omat kasvoni. Nimimerkin takaa on kuulkaa arvoisat Nuhvilaiset hyvä "huudella". Pitää olla sen verran miestä että tulee kasvotusten puhumaan ja kysymään ennen kuin kirjoittaa asiasta lehteen. Voin kai sen tähän kirjoittaa et mielenterveysongelmia on monenlaisia, ne ei tartu, eikä se ole sairaus mutta se vie toimintakyvyn. Mutta pirulauta se ei tee kenestäkään huonoa ihmistä, eikä ihmistä jonka sairautta pitää lehtien palstoilla ruotia.

Mämitääntiedä jo hyvin avasi tuossa aiemmin asiaa et terveystietoja voi ihan kuka tahansa ITSE kirjoittaa ihan miten paljon tahansa ja niin paljon kuin haluaa mutta KUKAAN muu EI SAA niitä jakaa eteenpäin, edes lainata vanhoja tekstejä, se menee todellakin hyvän maun yli. Kuka vanhoja kaivaa, sitä tikulla silmää. Vaikka ketään ei ole korvamerkitty se herättää silti keskustelua. Kyllä pitää osata ottaa palaute vastaan ja oppia. Eikä tässä ruodita nyt mitään pikku juttua, mm. tällä vuosikokousta käsittelevällä kirjoituksella sohaistiin isoa muurahaispesää. Pahakello kauas kuuluu jne. Anteeksipyyntökään ei taida auttaa kun lehti on jo jäsenistöllä.

Jatkakaa toki hallitustehtävissänne mutta katsokaa peiliin ja miettikää hetki missä menikään vikaan ja älkää jumaliste tuijottako omaan napaan ja eritoten älkää syyttäkö muita ja ainakaan edellistä hallitusta kaikista virheistä. Se ei kuulu aikuismaiseen käytökseen.

Aatelkaa nyt isot miehet itse hiukan asiaa!!

Toinen asia mistä halusin näin aamutuimaan kirjoittaa on tuon lehden todella runsaat kirjoitusvirheet. Jäsenten puolella jo avauduin asiasta mutta kuten tiedän kaikki ei pääse sinne puolelle ja yhdistyksen sihteerinä on lupa kirjoittaa myös tänne. Lehti on ennen painoa oikoluettu koneella ja useamman henkilön toimesta ja hyväksytty. Kaikilla lienee lukutaito tallella? Olen sihteerinä aiemmin oikolukenut myös kerholehteä ja korjauttanut selkeät kirjoitusvirheet sekä asiavirheet. Kun kirjoittaa mitä tahansa julkista asiakirjaa tv. niin olisi hyvä ees tarkistaa et nimet on oikein. Ymmärrän että kerran nimi on väärin mutta samassa jutussa kahden henkilön nimi oli väärin. Sukunimi tosin oli sama. 😜

On tällä hetkellä häpeällistä tunnustaa olevansa tämän yhdistyksen sihteeri. 😢
kari t
Vuoden 2012 Nuffisti
Viestit: 5067
Liittynyt: 02 Tammi 2008, 19:39
NLCF r.y jäsen Nro: 19
Paikkakunta: Pattijoki

13 Heinä 2019, 08:43

mämitääntiedä kirjoitti:
12 Heinä 2019, 19:32
jamppi kirjoitti:
12 Heinä 2019, 19:23
Ketään ei ole yksilöity, kenestäkään ei ole kerrottu tunnistetietoja.
Tämä lehden artikkeli on mielestäni juuri sitä asioiden avaamista jäsenistölle.
Mitä vitun asioita tässä avattiin?
Pantiin lipan alta yhtä jäsentä?
Kelle siitä oli hyötyä?

Avattiin juuri sen verran kuin nyk. hallitukselle passasi. Tunkio on edelleen kääntämättä.
mämitääntiedä kirjoitti:
12 Heinä 2019, 20:57
Itse saa kertoa omistaan julkisesti, mutta jos joku toinen kertoo niistä omien tarkoitustensa hyväksi, niin ne ovat kaksi eri asiaa.
Kuten sanoin, terveystiedot ja -asiat ovat arkaluonteisia.

Toisekseen jos tuossa artikkelissa oli tarkoitus avautua jäsenistölle, niin kertokaa suoraan miksi entinen jäsenistö kieltäytyi jatkamasta. Miksi Jamppi ei kelvannut peejiiksi heille? Kuka on kerhossa susi ja kuka punahilkka? Ja oliko heillä syytä?
Aiemmin sanoin että sen verran härnäsitte kasaa, että haju leviää, mutta tunkio jäi.
Sanoppas mämitääntiedä mitkä oli minun, sinun sanomana " omien tarkoitustensa hyväksi," mitä nämä sinun olettamat omat tarkoitukset mahtanevat olla ?

Toisekseen vanhan hallituksen jäsenet, vastatkaa tuohon mämitääntiedä kysymykseen joka on lihavoituna ylenpänä.
Nuffieldit 3DL 58 ja 61. 10/42 66. Neliveto BMC 6:s koneella + KKK. 4/65 68. 3/45 69. 342 62. UNIVERSAL 1954. Pappa Tunturi vm.76. Wolsvaken POLO vm.84. Lynx 650 vm.85. Kerho pp vm. 1938

Aja millä ajat, mutta nuffilla loput !
mämitääntiedä
Melkoinen nuhvisti
Viestit: 781
Liittynyt: 24 Heinä 2016, 12:42

13 Heinä 2019, 10:03

Eikös se hallituspaikoista ollut kyse?
Kyllä minä jos ei muut!
Muuallakin lehdessä oli itsensä esiintuontia ihan silmiinpistävästi.

Luulen että asiasta olen kirjoittanut tarpeeksi. Laskin kyllä virheetkin eilen piruillessani, joita taisi olla kokoustarinassa liki 30. Muualta en kehdannut edes laskea. Ymmärrän että lukihäiriö on lukihäiriö mutta uskomatonta että se oli kaikilla oikolukijoillakin.
Jos ette ymmärrä/halua ymmärtää palauteryöppyä, minä en sille mahda mitään. Tämä lehti oli minusta kosto vanhalle hallitukselle, tietynlainen maineen mustaus, puukko selkään, ilman puolustautumismahdollisuutta.
Ei tällä lehdellä ole mitään tekemistä vanhojen Nuffieldien ja Leylandien kanssa. Eikä niiden harrastajien.

Tämä aihe oli tässä. Mietitään jatkoja.
Avatar
jamppi
Vuoden Nuffisti 2006
Viestit: 5181
Liittynyt: 25 Maalis 2007, 16:18
Konekalustoani: Muutama rakkori ja muita sekalaisia päristimiä
NLCF r.y jäsen Nro: 002
Paikkakunta: Heinola

13 Heinä 2019, 10:24

Kiitoksia palutteista! Yksi kokee asiat yhdellä tapaa, toinen toisella, absoluuttista totuutta ei koskaan ole kun mielipiteistä on kyse.
Jouluksi on tavoitteena saada Leyland painotteinen lehti ja siihenkin meillä materiaali on kovin vähissä joten apu on tarpeen.
Mukana kuin peräpukama!
kari t
Vuoden 2012 Nuffisti
Viestit: 5067
Liittynyt: 02 Tammi 2008, 19:39
NLCF r.y jäsen Nro: 19
Paikkakunta: Pattijoki

13 Heinä 2019, 13:24

mämitääntiedä kirjoitti:
13 Heinä 2019, 10:03
Eikös se hallituspaikoista ollut kyse?
Kyllä minä jos ei muut!
Muuallakin lehdessä oli itsensä esiintuontia ihan silmiinpistävästi.

Luulen että asiasta olen kirjoittanut tarpeeksi. Laskin kyllä virheetkin eilen piruillessani, joita taisi olla kokoustarinassa liki 30. Muualta en kehdannut edes laskea. Ymmärrän että lukihäiriö on lukihäiriö mutta uskomatonta että se oli kaikilla oikolukijoillakin.
Jos ette ymmärrä/halua ymmärtää palauteryöppyä, minä en sille mahda mitään. Tämä lehti oli minusta kosto vanhalle hallitukselle, tietynlainen maineen mustaus, puukko selkään, ilman puolustautumismahdollisuutta.
Ei tällä lehdellä ole mitään tekemistä vanhojen Nuffieldien ja Leylandien kanssa. Eikä niiden harrastajien.

Tämä aihe oli tässä. Mietitään jatkoja.
Itse ilmoitin jo hyvissä ajoin ennen vuosikokousta että ole käytettävissä hallitukseen jos kentältä tulee kannatusta, tulihan tuota kannatusta myös vuosikokousväeltä, ei yhtää vastaväitettä tullut.
Tarkemmin voit luke jäsenlehden kohdasta " Vuosikokouksen tunnelmia."
Pyydettinhän sinuakin mukaa hallitukseen, mutta kerroit ettet ole yhdistyksen jäsen :shock:

"Itsensä esiintuontilehdessä ihan silmiinpistävästi."
Joo oli viisisivua minun kirjoittamia juttuja, aika ohut lätyskä olisi tullut lehdestä jos en olisi juttujani kirjoittanut, mutta, nämä jutut kertoo siintä, että ole aktiivisesti mukana kerhon toiminnassa.
Raahelaisesta kertojasta on jo jokke pyytnyt aiemminki juttua, jääkööt jatko sitten tekemättä.

"Tämä lehti oli minusta kosto vanhalle hallitukselle, tietynlainen maineen mustaus, puukko selkään, ilman puolustautumismahdollisuutta."
En käsitä tuota väitettä. Itsehän osa vanhan hallituksen jäsenitä pisti pistimen sydämeensä.
Nuffieldit 3DL 58 ja 61. 10/42 66. Neliveto BMC 6:s koneella + KKK. 4/65 68. 3/45 69. 342 62. UNIVERSAL 1954. Pappa Tunturi vm.76. Wolsvaken POLO vm.84. Lynx 650 vm.85. Kerho pp vm. 1938

Aja millä ajat, mutta nuffilla loput !
Avatar
nuhvi63
Mr. Lordi Nuffield
Viestit: 3967
Liittynyt: 29 Maalis 2007, 10:31
Konekalustoani: Lukee tuossa vasemmalla...
NLCF r.y jäsen Nro: 12
Paikkakunta: YLÄMAA

13 Heinä 2019, 17:53

[/quote]

Ihan silkkaa v... uilua oli tuo kirjoitus vuosikokouksesta.
Ei meistä kukaan pistänyt itseään pistimellä tahi puukolla.
Nosta toki itsesi jalustalle, mutta varo, voi olla pehmeällä maaperällä tuo jalusta.
Edellinen hallitus koki yhteistyön mahdottomaksi Jampin kanssa silloin kun hallituksessa oli, turhanpäiväistä vääntöä selvistä asioista.
Nettikokokoukset yhtä tuskaa ym.
Nyt kun te kaksi jyyrää siellä olette niin eipä taida muulla hallitusväellä olla paljon sananvaltaa, lampaina seuraavat teitä.
Onnea ja menestystä :lol:
Nuffield Univ.3 -59,Nuffield Univ..4 -60, Nuffield 460 KKK-63, Nuffield 460+UkkoMestari 3 -63, Leukut 384 -71, 270 -73, 285 - 75, Ford 5610 -87
Tunturit Pappa, Super Sport, Tiger. Subaru avolava kottikärryinä.
kari t
Vuoden 2012 Nuffisti
Viestit: 5067
Liittynyt: 02 Tammi 2008, 19:39
NLCF r.y jäsen Nro: 19
Paikkakunta: Pattijoki

13 Heinä 2019, 18:19

mämitääntiedä kirjoitti:
12 Heinä 2019, 20:57
Itse saa kertoa omistaan julkisesti, mutta jos joku toinen kertoo niistä omien tarkoitustensa hyväksi, niin ne ovat kaksi eri asiaa.
Kuten sanoin, terveystiedot ja -asiat ovat arkaluonteisia.
" Suojaako tekijänoikeus?
Tekijänoikeus ei suojaa kaikelta. Itseasiassa tekijänoikeus periaatteessa suojaa vain siltä, ettei toinen voi monistaa teostani omiin ansaintatarkoituksiinsa. Tekijänoikeudella suojattuunkin materiaaliin on täysin luvallista tehdä viittauksia ja siitä saa tehdä lainauksia, riippumatta siitä millaisesta materiaalista on kyse. Voin samalla tavalla lainata pätkän lehtiartikkelista"
Nuffieldit 3DL 58 ja 61. 10/42 66. Neliveto BMC 6:s koneella + KKK. 4/65 68. 3/45 69. 342 62. UNIVERSAL 1954. Pappa Tunturi vm.76. Wolsvaken POLO vm.84. Lynx 650 vm.85. Kerho pp vm. 1938

Aja millä ajat, mutta nuffilla loput !
mämitääntiedä
Melkoinen nuhvisti
Viestit: 781
Liittynyt: 24 Heinä 2016, 12:42

13 Heinä 2019, 18:49

kari t kirjoitti:

Viimeistään tämä juttu kertoo, miten pihalla olet. Minä puhun terveystiedoista ja sinä tekijänoikeuksista. :shock:

Hei haloo. Luetun ymmärtäminen aivan hukassa.
Lukekaa jutut uudestaan ja miettikää sitten asia vielä kerran.
Kuten aiemmin sanoin, minä en voi sille mtn, jos joku ei ymmärrä.
nuhvi63puoliso
Nelos -nuffisti
Viestit: 23
Liittynyt: 04 Touko 2011, 20:20
Paikkakunta: Ylämaa

13 Heinä 2019, 20:08

[/quote]
" Suojaako tekijänoikeus?
Tekijänoikeus ei suojaa kaikelta. Itseasiassa tekijänoikeus periaatteessa suojaa vain siltä, ettei toinen voi monistaa teostani omiin ansaintatarkoituksiinsa. Tekijänoikeudella suojattuunkin materiaaliin on täysin luvallista tehdä viittauksia ja siitä saa tehdä lainauksia, riippumatta siitä millaisesta materiaalista on kyse. Voin samalla tavalla lainata pätkän lehtiartikkelista"
[/quote]

Miekään en puhunut tekijänoikeuksista. Puhuin yleensä ottaen hyvistä käytöstavoista, netti käyttäytymisestä ja hyvästä journalismista.

Oletko kuullut nettietiketistä?

"Asiallinen ja huomaavainen käytös netissä on yhtä tärkeää kuin asiallinen käyttäytyminen kasvokkain käytävissä keskusteluissa. Netinkäyttö ja viestittely on usein nopeatempoista ja käyttäytymissäännöt saattavat päästä unohtumaan, mutta omia mediataitoja kehittämällä ja netinkäyttöä pohtimalla pääsee pitkälle. Kaikille parempi ja reilumpi netti on jokaisen netinkäyttäjän vastuulla.

Millaisen kuvan haluat itsestäsi antaa?
Millaista sisältöä luot?
Netti tarjoaa paljon työkaluja, joiden avulla voit tuoda ajatuksiasi ja teoksiasi näytille myös muille. Sinulla on oikeus omiin tuotoksiisi, esimerkiksi itse laatimiisi teksteihin ja videoihin. Samat oikeudet koskevat myös muiden töitä, eli niitä ei saa luvatta kopioida.

Netissä on helppoa ilmaista oma mielipiteensä. Sananvapaus onkin oikeus, jota kannattaa käyttää. Millaisia asioita sinusta olisi tärkeä tuoda netissä esille? Miten netin ja median avulla voit vaikuttaa sinulle tärkeisiin asioihin? Millaista maailmaa rakennat omilla sanoillasi ja itse tuottamillasi sisällöillä? Keitä ovat yleisösi? Sananvapauteen kuuluu myös vastuu. Muista, että ketään ei saa loukata. Tiedätkö, miten lait säätelevät nettikäyttäytymistä?

Kunnioita itseäsi ja muita
Ethän aiheuta vahinkoa itsellesi tai muille – nyt tai myöhemmin? Arvioi huolella voiko jokin julkaisu, kommentti tai kuva vahingoittaa sinua tai muita nyt tai myöhemmin. Jätä postaaminen väliin, jos se vähääkään epäilyttää sinua."

Tämä toisen tekstin käyttäminen, kopioiminen ja jakaminen täällä foorumilla on lain mukaankin arvelluttavaa.
Jos ette nyt jumaliste ymmärrä niin suosittelen hakeutumaan käytöstapa kurssille." Käytöksenne" eli kirjoittelunne niin täällä kuin lehdessä on hyvin ala-arvoista. Luulisi tuohon ikään mennessä oppineen jo niitä.
mämitääntiedä
Melkoinen nuhvisti
Viestit: 781
Liittynyt: 24 Heinä 2016, 12:42

13 Heinä 2019, 20:20

Minä lopetan tämän aiheen käsittelyn tähän. Pj pesi hommasta näköjään itsensä ulos ja vpj puhuu omituisia.
Karjalan mäntyyn on turha hakata päätä.

Minun tekstiin tuo tekijäoikeusjuttu oli heitetty. En ymmärrä. Mutta tässä on hyvä että ei näy kyllä toinenkaan osapuoli ymmärtävän. :roll:
kari t
Vuoden 2012 Nuffisti
Viestit: 5067
Liittynyt: 02 Tammi 2008, 19:39
NLCF r.y jäsen Nro: 19
Paikkakunta: Pattijoki

13 Heinä 2019, 20:46

Omalta osaltani päätän tämän keskustelun täällä julkisella puolella, palaan asiaan jäsenten palstalla mikäli tilanne vaatii.
Viimeksi muokannut kari t, 14 Heinä 2019, 10:59. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Nuffieldit 3DL 58 ja 61. 10/42 66. Neliveto BMC 6:s koneella + KKK. 4/65 68. 3/45 69. 342 62. UNIVERSAL 1954. Pappa Tunturi vm.76. Wolsvaken POLO vm.84. Lynx 650 vm.85. Kerho pp vm. 1938

Aja millä ajat, mutta nuffilla loput !
nuhvi63puoliso
Nelos -nuffisti
Viestit: 23
Liittynyt: 04 Touko 2011, 20:20
Paikkakunta: Ylämaa

14 Heinä 2019, 00:42

mämitääntiedä kirjoitti:
13 Heinä 2019, 20:20
Minä lopetan tämän aiheen käsittelyn tähän. Pj pesi hommasta näköjään itsensä ulos ja vpj puhuu omituisia.
Karjalan mäntyyn on turha hakata päätä.

Minun tekstiin tuo tekijäoikeusjuttu oli heitetty. En ymmärrä. Mutta tässä on hyvä että ei näy kyllä toinenkaan osapuoli ymmärtävän. :roll:
Tuntuu olevan niin umpipuuta nämä vanhat männyt ettei ymmärrä kirjoittamaansa tai muiden kirjoittamaa. Ei tää oo enää hauskaa. ☹️ Eikä taida ratakiskokaan väännettynä auttaa.
mämitääntiedä
Melkoinen nuhvisti
Viestit: 781
Liittynyt: 24 Heinä 2016, 12:42

14 Heinä 2019, 09:57

Kuva
kolmetonnine
Mr. Lordi Nuffield
Viestit: 1512
Liittynyt: 12 Elo 2012, 12:20

14 Heinä 2019, 12:37

Tästä viestistä meni vartti ja jäsenten palstan lukuoikeus poistui. Ja hyvä niin. Laittakaa samaan pakettiin tämä käyttäjätunnus kirjoituksineen, tämä on pyyntö. :)

mämitääntiedä kirjoitti:
12 Heinä 2019, 22:20
Hienoa saada muitakin mielipiteitä. Jospa joku muukin innostuisi kommentoimaan.
Onneksi en maksa enään jäsenyyttä niin en pääse vittuuntumaan.

Tsemppiä Jussille ja ylämaan väelle haasteidenkin keskellä.

Konsta
Avatar
nuhvi63
Mr. Lordi Nuffield
Viestit: 3967
Liittynyt: 29 Maalis 2007, 10:31
Konekalustoani: Lukee tuossa vasemmalla...
NLCF r.y jäsen Nro: 12
Paikkakunta: YLÄMAA

14 Heinä 2019, 20:19

kolmetonnine kirjoitti:
14 Heinä 2019, 12:37
Tästä viestistä meni vartti ja jäsenten palstan lukuoikeus poistui. Ja hyvä niin. Laittakaa samaan pakettiin tämä käyttäjätunnus kirjoituksineen, tämä on pyyntö. :)

mämitääntiedä kirjoitti:
12 Heinä 2019, 22:20
Hienoa saada muitakin mielipiteitä. Jospa joku muukin innostuisi kommentoimaan.
Onneksi en maksa enään jäsenyyttä niin en pääse vittuuntumaan.

Tsemppiä Jussille ja ylämaan väelle haasteidenkin keskellä.

Konsta
Kiitos Konsta. Tosin lehdessä olit kyllä Konsata nimellä :lol: :lol:
Nuffield Univ.3 -59,Nuffield Univ..4 -60, Nuffield 460 KKK-63, Nuffield 460+UkkoMestari 3 -63, Leukut 384 -71, 270 -73, 285 - 75, Ford 5610 -87
Tunturit Pappa, Super Sport, Tiger. Subaru avolava kottikärryinä.
Vastaa Viestiin