4-65 kansitiivisteen vaihto

Keskustelua Nuffield -traktoreista

Valvoja: automies560

Nuhv1465
Kolmos -nuffisti
Viestit: 11
Liittynyt: 04 Kesä 2019, 09:35
Konekalustoani: Nuffield 4-65

01 Marras 2020, 21:48

Nuhvi alkoi oireilemaan. Pienellä kuormituksella ja vähällä ajolla ollut 4-65 alkoi käytettäessä antamaan reilusti harmaata savua. Kylmänä ja lämpiksi ajettuna.
Kansitiivistettä aloin epäilemään. Saattaako olla peräti alkuperäinen? Nestettä oli 2-3 litraa kadonnut, öljyssä ei näy merkkejä vedestä.
Ajattelin testata, että näyttää tapansa.
Lisäsin vettä ja nestettä sen verran että näkyy kennoston päällä. (ei ole paisuntasäiliötä) Kone käyntiin ja lämpimäksi ajoa täystehoilla. Kumma kyllä nyt ei harmaata pukannutkaa,
voimasavua(mustaa) tuli kyllä kun oli nappi lattiassa.
Tyhjäkäynnillä sitten varovasti jäähdyttimen korkkia auki. Vähän oli painetta mutta ei mielestäni normaalia enempää. Hieman hönkäilee avoimesta korkista, mutta ei nestettä puhaltele ulos. Nesteen pinta pysyi samassa mihinkä sen täytin. Konekin tuntui tuon kiusaamisen jälkeen käyvän tasaisemmin?
Jäi vaivaamaan tuo oireen katoaminen. Kun en oo moottorihommissa tottunut ihmeparanemisiin.
Traktori ja dieseli hommia kun ei oo tullut tehtyä, niin kysynpä tietäjiltä.
1. Minkälainen homma on tuo kannentiivisteen vaihto 4-65 nuhviin. Jos tiiviste on fuskannut onko yleensä muutakin remonttia.Tarviiko jotai erikoistyökaluja tai muuta. Katoksessa ja ulkosalla pitäis remontti tehdä.
2. Mistä tuo savutus ja sen katoaminen vois johtua?
NuffiPekka
Nuhvitietäjä
Viestit: 407
Liittynyt: 08 Touko 2011, 13:42
Konekalustoani: Nuffield 3 DL -59, Nuffield 4 DM KKK -60, Nuffield 460 -63, Nuffield 460 Riuku-Vammas -63, koesarjan n:o 54 Valmet 15, Belarus 420 -77,Belarus MTZ 50 -69
NLCF r.y jäsen Nro: 218
Paikkakunta: Perho

01 Marras 2020, 23:20

Tietäjäksi nyt en itseäni tunnista mutta lähes 50 vuotta Nuffien kanssa pelanneena ehkä jotain voisin tietääkin. Se harmaa savutus saattaa olla juuri sen vähäisen ja kevyen käytön aiheuttamaa karstoittumista joka sitten paloi pois sieltä palotiloista ja kanavista kun annoit koneelle kunnolla kuormitusta. Näille vanhoillekkin koneille tekee hyvää laittaa ne ns. tosipaikan eteen. Karsta voi aiheuttaa juuri käyntihäiriöitä ja epämääräistä savutusta jos se pääsee tukkimaan konetta, tämä voi selittää sen "ihmeparanemisen" tuon kuormituksen jälkeen. Joskus oikein karstoittuneen moottorin pakoputkesta saattaa tulla jopa pieniä "kekäleitä" reippaan kuormituksen jälkeen. Tuohon malliin (465) kuuluu paisuntasäiliö koska sen jäähdyttimen nestetilavuus on pienempi kuin vanhempien mallien joissa ei säiliötä ole. Nimittäin kun moottori lämpenee , neste laajenee ja tulee ulos siitä paisuntasäiliön lähtöistukan kautta joka on siinä korkin alla ja kun kone taas jähtyy niin neste vajenee ja "katoaa" kennoston pinnan alle. Tarkista ensin että onko se nesteen vajeneminen tästä johtuvaa. Toisekseen jäähdytysneste ei tahdo erottua öljyn seasta samoin kuin pelkkä vesi, sen huomaa vain öljyn "lisääntymisenä", se liukenee öljyyn ja tuhoaa laakeriliuskat nopeasti. Aivan ensiksi varmistaisin nämä ennenkuin rupeaisin purkamaan konetta. Jos päädyt kannen avaamiseen niin se on sinänsä helppo toimenpide eikä vaadi erikoistyökaluja. Tuo että mitä muuta kannattaa samalla avaamisella tehdä, riippuu siitä miten korkealle oman "riman" asettaa, mutta vähin mitä kannattaa tehdä on venttiilien hionta ja venttiilivarren tiivistekumien uusinta. Jos kone ei vuoda nesteitä öljyyn eikä sylinteriputkien yläpäässä ole kovin suurta porrasta niin tuo kannen kunnostus voisi riittää pieneen käyttöön pikäksi aikaa. Tokihan siihen voi ja sylinteriputket vaihtaa samoin kuin kampiakselille laakeritkin jos perusteellista työtä haluaa tehdä. Tuo remontin laajuus pitää itse miettiä, vähimmillään voi päästä muutamalla kympillä mutta saa sinne tonninkin hyvin menemään. Teeppä ensin diagnoosi siitä nesteen vajenemisesta ja sen jälkeen vasta muita toimenpiteitä. :D
Vähän päivässä - eikä viikossakaa palijo mittää...
kari t
Vuoden 2012 Nuffisti
Viestit: 5067
Liittynyt: 02 Tammi 2008, 19:39
NLCF r.y jäsen Nro: 19
Paikkakunta: Pattijoki

02 Marras 2020, 09:13

Jos kannentiiviste on palanut taikka sylinteriputki ratkemnnut, niin jäähdyttäjässä näkyy kuplimista jopa tyhjäkäynnilläkin.
Nuffieldit 3DL 58 ja 61. 10/42 66. Neliveto BMC 6:s koneella + KKK. 4/65 68. 3/45 69. 342 62. UNIVERSAL 1954. Pappa Tunturi vm.76. Wolsvaken POLO vm.84. Lynx 650 vm.85. Kerho pp vm. 1938

Aja millä ajat, mutta nuffilla loput !
Nuhv1465
Kolmos -nuffisti
Viestit: 11
Liittynyt: 04 Kesä 2019, 09:35
Konekalustoani: Nuffield 4-65

10 Marras 2020, 16:29

Kyllähän siitä savutuksesta seurasi laajempi öljynvaihtohuolto.(sisältää kansiremontin)
Kakkospyttyyn päästi nestettä. Samassa pytyssä olikin imuventtiilis ohjurin yläpää katkennut joskus ja venttiili päässyt pyörimään miten on tahtonut. Nyt on purettuna ja kansi oikaistaan ja uudet ohjurit ja venttiilit tilattu Farmikoneesta. Jotkut venttiilit/ohjurit ois voinut välttää, mutta kun nyt on auki niin laitetaan viimisen päälle kuntoon. Eihän nuo osat kalliita ole.
Sylinteriputket näytti kohtuullisin hyviltä. 1. pytyssä pientä kulumaa. putket ensitarkastelussa silmämääräisesti saman verran koholla, mittaan vielä tarkemmin kun saan pinnapulti pois ja lohkotason puhdistettua.
Suutimien avauspaineet tarkistetaan myös.
Samalla entisöin tuon jäähdytysjärjestelmän sellaiseksi niinkuin tehtaalla on tarkoitettu. Ylivuotoputki oli jäähdyttäjän korkin alta irti ja juotin sen paikoilleen, että saan siitä letkun paisuntasäiliölle. Meinasin muovisen tarvikesäiliön ostaa. Olisko se tehtävä niin että jäähdyttäjään tulee ns. kiinteä korkkii ja paisuntasäiliöön esim lbs 15 avautuva.
Termostaattikin on puuttunut kokonaan eli alilämpöisenä varmaan käynyt viime vuodet? Nyt laitan lämpömittarinkin joka on puuttunut, niin jatkossa näkee lämmöt.
Mikähän ero on noissa Marjakankaan luettelossa olevilla termareilla, toisessa lukee sankamalli? Molemmat 82 ast. Käykö molemmat.

Vielä semmoinen kysymys, että onko tuo pakkosyöttö tappi miten kiinni pumpun sisällä. Se toimi vuosi sitten kun Nuhvin ostin, eli lukkiuitui painettaessä sisään. Siinä ei ollut suojakumia ja tilasinkin sen , mutta tuo tappi oli päässyt liukumaan ulospäin ja ei enää lukkiudu vaan liikkuu nyt sisään ulos ilman vaikutusta?
Lähti kyllä käyntiin ilman sitäkin kaasuvipu täysillä ja tarvittaessa imuputkeen kaasutoholla lämmintä ilmaa laittamalla.
ps.
Jos tulee Nuhvi miehille hyviä ideoita mieleen, että mitä kannattaa tehdä samalla kun kone on auki, niin kuuntelen sujuvasti;)
Avatar
Kerkänmatti
Melkoinen nuhvisti
Viestit: 697
Liittynyt: 19 Joulu 2008, 22:08
Konekalustoani: 255/2100/804
NLCF r.y jäsen Nro: 112
Paikkakunta: Puolanka

10 Marras 2020, 20:09

Vastaan tuohon paisuntasäiliökysymykseen. Mielestäni sen kuuluu toimia kahteen suuntaan, eli nesteen lämmetessä ja laajetessa, jäähdyttäjän korkki päästää nestettä paisuntasäiliöön. Letkun tulee siellä ulottua joka tilanteessa nestepinnan alapuolelle eikä säiliön korkki saa olla tiivis. Moottorin jäähtyessä muodostuu järjestelmään alipaine joka imee nesteen takaisin, oikeanlainen jäähdyttäjän korkki on tässä avainasemassa. Kyseessä oleva traktorimalli ei ole minulle tuttu mutta periaatteellisella tasolla systeemin pitäisi toimia noin.
kari t
Vuoden 2012 Nuffisti
Viestit: 5067
Liittynyt: 02 Tammi 2008, 19:39
NLCF r.y jäsen Nro: 19
Paikkakunta: Pattijoki

10 Marras 2020, 20:40

"Vielä semmoinen kysymys, että onko tuo pakkosyöttö tappi miten kiinni pumpun sisällä. Se toimi vuosi sitten kun Nuhvin ostin, eli lukkiuitui painettaessä sisään. Siinä ei ollut suojakumia ja tilasinkin sen , mutta tuo tappi oli päässyt liukumaan ulospäin ja ei enää lukkiudu vaan liikkuu nyt sisään ulos ilman vaikutusta?"

Pakkosyötön tappi on lukittuu lukkorenkaalla pumpun takaa.
Pumpun osakuva, alenpana osaluettelo.
https://karit1.kuvat.fi/kuvat/Nuhvin+va ... pu+(1).PDF
Nuffieldit 3DL 58 ja 61. 10/42 66. Neliveto BMC 6:s koneella + KKK. 4/65 68. 3/45 69. 342 62. UNIVERSAL 1954. Pappa Tunturi vm.76. Wolsvaken POLO vm.84. Lynx 650 vm.85. Kerho pp vm. 1938

Aja millä ajat, mutta nuffilla loput !
jusape
Vuoden Nuffisti 2013
Viestit: 8910
Liittynyt: 22 Huhti 2011, 20:24
NLCF r.y jäsen Nro: 351
Paikkakunta: Yläne

15 Joulu 2020, 02:13

Pakkosyötön vipstaaki, on pumpun sisällä säädinkotelon yläosassa, putkityyppisesti, pumpun sisään menevän sammutinakselin yhteydessä,
A-C TL20D -60,Detroit Diesel 6-71-65 ,460+KKK-62, 460T-64,DL3-61,proj DM4-54 ,sekasikiö-61,Ley-384 kartano-72, omavalm sarvitratori-5?,Lawn Boy LT-12 -90, Scoopmobilet, model HP -53, H -5? HPD -70 ,Gutbrod 5hp -61,BroomWade WR250-68
Vastaa Viestiin